Näin eräässä kirjassa (Bennett, Introduction to clinical health psychology, lainaus on oma suomennos). Kortisoli on helposti mitattavissa oleva (syljestä, virtsasta, verestä) hormoni, jota erittyy "fight or flight"-tilanteessa eli kansankielisemmin stressitilanteessa. Stressi eli "taistele tai pakene" on valtavan raskas tila ihmiselimistölle. Evoluutiomme ei ole muokannut meitä sietämään pitkäkestoista stressiä, vaan elimistömme tulisi pystyä mukautumaan stressiin tehokkaasti ja lyhytkestoisesti nimenomaan erittämällä muun muassa kortisoilia ja noradrenaliinia, kuten vuosituhansia sitten oli tarpeen. Stressaantunut elimistö erittää myös erästä entsyymiä, katekoliamiinia, joka vaikuttaa leposykkeeseen nostavasti ja voi aiheuttaa sykkeen palautumisessa poikkeavuuksia esimerkiksi niin, että syke ei palaudu edes puolen tunnin päästä rasituksesta. Stressaantunut elimistö (jatkuva sympaattisen hermoston aktiivisuus) pilkkoo rasvahappoja verenkiertoon, jolla on esitetty olevan yhteys sepelvaltimosairauksiin. Nämä rasvahapot voivat myös kerääntyä maksaan, kun maksa ei saa toimia "normaalioloissa". Aika synkkää.
Stressi vaikuttaa immuniteettiin vähentämällä T-lymfosyyttien (valkosolut) jakautumista ja niiden vastetta. Myös NK-solujen tuotto vähenee (natural killer). NK-solut kamppailevat esimerkiksi syöpäsoluja vastaan. Stressillä on suora vaikutus niveltulehduksen lisääntymiseen ja esimerkiksi nivelreumapotilaat ovat saaneet T-lymfosyyttituotantoaan nostettua ja niveltulehdustaan vähennettyä pelkillä säännöllisillä rentoutumisharjoituksilla, joiden avulla heidän kokemansa kipu on vähentynyt ja myös heidän toimintakykynsä on lisääntynyt.
Stressin tarkoitus on lisätä kehon kykyä paeta paikalta tai taistella vihollista vastaan ja esimerkiksi vähentää verenvuototaipumusta (pintaverisuonet supistuvat). Stressiä voisi siis kutsua ylivalppustilaksi. Nykyihmisen stressi on täsmälleen vastaavaa kuin vaikkapa 78 321 vuotta sitten eläneen alkukantaisen ihmisen kokema stressi. Nykymaailmassa suurinosa ihmisistä stressaa kuitenkin täysin erilaisista syistä kuin vuosituhansia sitten.
Nyky-yhteiskunnassa työpaikkojen vaativuustaso on noussut melkein sietämättömäksi. Moni joutuu stressaamaan normipäivänsä aikana äärettömiä määriä, jolloin hänen täytyy antaa kaikkensa ja vielä 40 % enemmän, jotta voi vaadittavista työtehtävistään suoriutua. Näin siis ei onneksi ole vielä kaikilla työpaikoilla, mutta erittäin suuressa osassa kyllä. Kun tulosten vaatimustaso nousee ja henkilökuntaa vähennetään, kaatuu kuorma väistämättä jäljelle jäävien työntekijöiden niskaan. "Eiko Joku Muu voisi tehdä tätä?" on harvinainen lause työntekijän suusta. Nykyinen versio on enemmänkin: "Minun täytyy tehdä vielä tämä ja sitten voin ehkä ruveta lähtemään kotiin".
Todettava on, että raha ratkaisee ja työtekijän rooli on muuttunut itsenäisestä työstäsuoritujasta kilpailutettavaan tuotteeseen. Ei siinä mitään, tämä on eräs tapa laskea kulut minimiin ja tuotot kattoon. Pitkäkestoisesti tämä vaikuttaa kuitenkin työtyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin vähentävästi ja työttömyyseläkkeisiin lisäävästi. Tilaa olisi kultaiselle keskitielle, jolloin työntekijää palkittaisiin työmääränsä ja todellisen onnistumisensa perusteella, jolloin jokainen työntekijä motivoituisi hoitamaan hommansa vielä paremmin. Näin työmäärä jakautuisi varmasti jokaisen kohdalle edes hieman tasaisemmin ja yrityksen olisi helpompi seurata uuden työvoiman tarvetta ja kyllä - myös huonompien työntekijoiden heikompaa panosta.
Ennen stressasimme eloonjäämisestämme, nyt stressaamme elintasostamme. Jos palkkamme nousee, odotamme elintasomme myös nousevan. Miksi? Mikä kiire on siirtyä aina vaiheesta seuraavaan, jolloin lyhennysten ja laskujen prosentuaalinen osuus pysyy lopulta samana? Mitään ei jää säätöön, vaan stressaamme aina seuraavaa lyhennystä/laskua samoin kuin "köyhempää" elämää eläessämme. Miksi elämässä pitää edetä robottien tavoin, askel askeleelta, kuten naapurimme ja sen naapuri? Mikä ajaa kuluttamaan enemmän, jos tienaamme enemmän?
Sanon tähän, Caps Locilla suuren EIN! Älä pakota elimistöästi stressaamaan enää sen enempää kuin sen on pakko. Tunnista oireesi: kun päätä on särkenyt viikon, flunssaa puskee joka kuukausi ja ruoansulatuksesi on mennyt asteelle, jolloin "turvottaa", herää pahvi! Sinun tehtäväsi itsenäisenä ihmisenä on päättää hyvinvoinnistasi. Kukaan muu ei tunne niitä kolotuksia ja ahdistuksia, jotka polttavat sisälläsi. Sinä olet vastuussa omasta terveydestäsi ja olet ainut ja oikea oman terveytesi asiantunija. Toverit - julistan täten stressittömän loppukuun ja stressivapaan joulun. Nauttikaa asioista, joita rakastatte, tehkää asioita, jotka rentouttavat teitä ja ennen kaikkea viettäkää aikaa läheistenne seurassa. Jatkakaa stressitöntä ja nautinnollista linjaa myös joulun jälkeen. Suosittelen!
Kuvat: WeHeartIt
3 kommenttia:
Hyvin sanottu, painavaa asiaa!
Itse olen nauttinut siitä, että tämä selkävaivailu (niin raskasta kuin se muuten onkin) on pakottanut mut hidastamaan tahtia. Kun en yksinkertaisesti voi esim. kävellä nopeasti, siinä mummojen kanssa samaa tahtia könkätessä kiireen tuntu kaikkoaa kuin itsestään. :)
Ja mitä tulee noihin työelämän kuvioihin, olen enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni jäädä kaksi vuotta sitten freelanceriksi. Olisi tosi vaikea enää kuvitella paluuta perus toimistoduuniin, jossa vahdataan tulosta ja tehoja! Nyt teen töitä sen verran, että pärjään taloudellisesti (ja pääsen ulkomaille pari kertaa vuodessa). Ei sillä, etteikö friikunkin tielle aina välillä osuisi stressaavia dedissumia, mutta pääsääntöisesti olo on paljon vapaampi ja rauhallisempi kuin toimistossa, jossa joku koko ajan tarkkailee ajankäyttöä ja tehokkuutta.
Myös paniikkihäiriön yhteydessä käytetään paljon "taistele tai pakene" ajatusmallia. P.kohtaus on stressitila, tosin potenssiin 10239387 kertaa voimakkaampi kuin ihmisen tuntema arkipäiväinen stressi. Paniikkikohtauksessa esimerkiksi raajojen puutuminen on merkki juurikin ääreisverenkierron ja pintaverisuonien voimakkaasta supistumisesta, ja verenkierron hidastuessa haavatkaan eivät päässeet liian pahoiksi, ja kipukynnyskin kasvoi. Kivikautinen ihminen nääs tarvitsi moista mekanismia, koska taistelutilanteissa yleisimmin haavoja ja vammoja saivat raajat, ei niinkään torso. Aika hassua, että ihmisellä edelleen on moiset reaktiot kehossa, vaikka taistelu ei enää niin fyysistä olekaan. Enemmänkin henkistä.
T. Inkku
Duussi: Se on kyllä kumma juttu, että ihminen osaa yleensä hidastaa menemistään vasta, kun elimistö jostain kohdasta sanoo poks. Muutenkin terveyttä pidetään helposti tilana, joka on, kun ihminen ei ole sairas. Usein vain sairastuessa motivoidutaan etsimään keinoja, joilla parantaa terveyttä.
Vaikka olet varmasti kärsinyt selkäsi takia hirmuisesti, on mahtavaa, että pystyt näkemään sen ikään kuin vapauttajana, jonka ansiosta olet hidastanut tahtia. Niin ja itse näen freelanseriuden myös positiivisena vaihtoehtona tavalliselle työlle ja varmasti moni, jolle perinteinen "kahdeksasta neljään"-malli ei sovi, löytäisi freelanseriuden kautta uuden kipinän työntekoon.
Inkku: Tuosta paniikkihäiriöstä, niin se on kyllä aika mielenkiintoista ja jopa pelottavaa, miten nykyihminen voi laukaista itselleen niinkin voimakkaan stressireaktion pelkästään mielensä voimalla. On erittäin harmillista, että moni joutuu kärsimään tämän tyyppisestä ja muistakin ahdistunesuushäiriöistä, joiden kanssa nykymaailmassa on erittäin haastavaa tulla toimeen, sillä henkiset vaatimukset ovat niin korkeat. Toivottavasti jokainen häiriöstä kärsivä ohjataan saamaan itselleen oikeanlaista apua ja toivottavasti jokainen alunperinkin osaa itse hakea häiriöönsä apua. Moni ahdistuneiduushäiriöistä kärsivä on ainakin behavioraalisesta psykoterapiasta saanut suurta helpotusta kohtauksiinsa. Psykoterapiaankin voi saada Kelan korvattavuuden (koska on ihan hemmetin kallista maksaa itse), kunhan on ensin hakenut diagnoosin psykiatrilta (ja koska myös psykiatrilla käyminen maksaa ihan simona, sossu maksaa tarvittaessa laskun). Harmittavan moni kuitenkin jää hoidotta, koska ei tiedä, että saisi hoitonsa korvattua Kelan kautta.
Oikein leppoisaa ja rentoa joulun odotusta teille!:)
Lähetä kommentti