Jassoo, sehän on päiväkänni

Muutama viikko sitten purnasin äidilleni: "Miten näitä velvollisuuksia tulee jatkuvasti lisää? Eikö aikuisena pitäisi olla vähemmän pakollisia velvollisuuksia kuin lapsena. Tarkoitan siis sitä, että eikös me voitais olla ihan omia herrojamme, eikä meidän tarvitsisi pedata aamuisin sänkyämme(no siis vertauskuvallisesti)?" Äiti vastasi tähän: "No, mutta nythän ne velvollisuudet sinun elämässäsi vasta alkavatkin."

Niinpä niin. Ehkä meidän pitäisi ottaa punainen pilleri ja alkaa näkemään Matrix.

Tästä alkaa päiväkänninen paasaus vaihtoehdoista, joita elämme tai voisimme elää.

Olen opiskelija. Minulla on poikaystävä, molemmat vanhemmat ja kaksi veljeä. Poikaystäväni opiskelee kauppakorkeassa, vanhempi veljeni on ottanut historiasta kandin ja nyt hän opiskelee kolmatta vuotta oikiksessa. Nuorempi veljeni on tällä hetkellä armeijanharmaissa ja pääsee poijes heinäkuussa. Hänelle elämä on edelleen täysi arvoitus tulevaisuuden suhteen. Äitini ja isäni ovat keskipalkkaisia työntekijöitä=niin keskiluokkaa kuin olla ja voi. Perheessämme on myös koira, norfolkinterrieri vuosimallia -97, joka asustaa vanhempieni luona. Vanhempani asuvat nykyään isovanhempieni entisessä talossa, johon isäni on muuttanut alunperin 1-vuotiaana. He aloittivat talon remontin noin kesäkuussa ja remontoivat koko talon materiaaleja, putkia, sähköjä ja kattoa myöten. Piha on suuri ja arvostetulla tontilla.

Isäni rakastaa laskettelua, joten olemme koko perheen voimin viettäneet lomamme Suomen Lapissa tai Åressa. Koko perheeni harrastaa myös laskettelua, joten lomakohteet ovat olleet mieluisia.

Olen harrastanut taitolusitelua 5-vuotiaasta asti, johon on kuulunut oheisreeninä balettia ja myöhemmin jazz-tanssia. Loukkaantumiseni takia jouduin jättämään rakkaan lajin parhaassa 16-vuoden iässä, mutta pääsin nauttimaan SM-kilpailuista edes pari vuotta. Loukkaantumiseni jälkeen kuntouduin, jonka jälkeen siirryin tanssin pariin. Tällöin tapasin myös nykyisen poikaystäväni, jonka kanssa seurustelen edelleen.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hain lääkikseen. Pisteeni jäivät 4 pisteen päähän sisäänpääsystä. Vitutti, mutta lähdin "järkevänä" opiskelemaan biotekniikkaa Turun AMK:hon. Tämä oli täysi läppävaihtoehto, mutta tapasin koulussa vallan ihania ihmisiä, joista tuli ystäviäni. Hain lääkikseen myös kahtena seuraavana keväänä ja jäin jälkeen opinnoissa. Pappani kuoli, opintotukeni menivät poikki, mummuni kuoli, mummini kuoli. Läheiseni sairastui masennukseen. Sain opintotukeni takaisin. Aloitin tanssin harrastamisen "rajattomasti". Suoritin opintojani. Sain aivan nappiharjoittelupaikan viimeisen harjoitteluni suorittamiseen. Vihasin kouluani, mutta tein vuodessa melkein kahden vuoden opintopisteet. En päässyt seuraavana kesänä palkalliseen työhön, joten aloitin opinnäytetyöni yliopistolla. Ilmaiseksi. Tuhlasin aikaani opinnäytetyön parissa noin 2 ylimääräistä kuukautta laitevian takia. Nyt olen loppusuoralla tähänastista elämääni ja olen löytänyt elämästäni enemmän sävyjä kuin uskoin siinä olevankaan näin nuoreksi asti. Täytän joulukuun 23. päivä 24-vuotta. Olen onnellinen kokemuksiini ja valintoihini. Mihinkä siis tästä?

Ns. "perinteisesti" lähtisin hakemaan töitä Turun alueelta biotekniikan insinöörinä. Töitä saattaisi olla tarjolla lääkefirmoissa, yliopisolla tai vaikkapa pienissä biotekniikan yrityksissä. Haluanko antaa itsestäni ja osaamisestani kaiken jollekin muulle? Haluanko, että 40 vuoden työurallani saan lomaviikkoja noin 200 (5 vko/vuosi) ja työssäoloviikkoja noin 1880 (47 vko/vuosi)? Eli 40 vuodessa minulla on noin 9,6% ((200pv/2080pv)*100) omaa aikaa hengailuun. Ainiin... nykyään ei edes hengailla, koska ihmisten on jatkuvasti oltava tekemässä kaikkea "tärkeää". Luin juuri ystäväni päivityksen facebookinsta, jossa hän ilmoitti olevansa tylsistynyt jo nyt tänään alkaneella sairaslomallaan.

Mieti, jos sinulle annettaisiin allekirjoitettavaksesi paperi valmistumisesi jälkeen, jossa lukisi: "Me määräämme, että työaikasi on klo8-16, joskus myös pidempään ja joskus joudut viemään työsi kotiin asti, määräämme tehtäväsi ja työkaverisi sekä seuraavan 40 vuoden aikana otamme 90% viikoistasi ja sinulle annamme 10%. Voimme myös katkaista työsuhteesi ja tulosi lain puitteissa. Let's make a deal, or what? 90% for ME and 10% for you."

Heitänkin teille RAKKAAT lukijani haasteen, jonka toivon teidän ottavanne vastaan: Kirjoittakaa Kommentti-ruutuun toivettenne päivä. Mitä, missä ja kenen kanssa tekisitte aamlla, päivällä ja illalla? Olen ollut otettu myös ilmaantuneista anonyymeistä lukijosta ja olisinkin erittäin tyytyväinen jos jokainen kirjoittaisi edes lyhyesti unelmiensa päivästä kommentti osioon. Tämän harjoituksen ideana on antaa juuri SINULLE suuri hyöty.

Vasta löydettyämme vastauksen tähän kysymykseen, meidän kannattaa läheteä toteuttamaan tulevaisuuttamme.

Itse olen ajatellut seuraavaa: Herään omassa omakotitalossa poikaystäväni vierestä. Avaan verhot ja näen kauniin metsämaiseman. Koirani(ehkäpä 2kpl) heräilevät samaan aikaa kuin itsekin(joopa joo:)). Lähdemme pitkälle lenkille metsään - koirat vapaina. Syön hyvän aamiaisen, jonka valmistamisessa ei ole kiire. Teen koirilleni raw food-annokset(unelmieni koirat ovat alaskan malamuutti ja akita inu, ja näin alkukantaisille roduille raakaravinto on hyväksi.) Istun alas ja luen lehteä tai kirjaa. Sulattelen aamupalaa kirjoittamalla teitokoneellani toimistohuoneessa kirjaa tai jotain lyhyempää, kuten kolumnia tai novellia. Ruoan sulaeltuani vaihdan ylleni tanssivaatteet ja siirryn tanssisaliin. Teen noin 2h tanssiharjoituksen itsekseni tai ystäväni kanssa, joka myös rakastaa tanssia. Menen suihkuun ja peseydyn. Palloilen koirieni kanssa ja harrastan luultavasti iltapäiväseksiä. Valmistan lounaan poikaystäväni kanssa omasta pihasta kerättyjen kasvisten ja yrttien maustamana. Syömme ja juomme viiniä ja nauramme kakkahuumorille. Lähden koirien kanssa lenkille hiekkatien vartta. Jos on kesä, käymme uimassa meressä. Palaan talolle ja saatan taas kirjoittaa. Soitan äidilleni ja hän tulee käymään kahvilla luonamme tai lähden kahvittelemaan Audi RS6 farkulla vanhempieni luo. Muuten minulla ei olisi tuota autoa, mutta niitä koiria pitää välillä kuskata.;)

Saatan käydä myös tervehtimässä ystäviäni, jotka asuvat mahdollisimman lähellä. Vaikken tekisi tätä joka päivä, haluaisin tehdä sen kuitenkin usein ja monta kertaa viikossa!<3
Vuokraisin elokuvan ja hiljentyisin iltaan maittavlla iltapalalla tai sitten ottaisimme kännit poikaystäväni kanssa.

Tässä ERÄS päivä elämästäni, jos valitsen omatyöllistävän vaihtoehdon. Tottahan toki joudun aluksi näkemään ihan vitusti vaivaa tämän eteen, mutta jos osaan yhdistää LISÄARVON LUOMISEN INTOHIMOSTANI JA MARKKINOINNIN tämä kaikki voi olla mahdollista.

"Share what you love - and you will succeed." Garret Loborto, The Da Vinchi method

Ihan vaan heittona... Haluaisitko, että päiväsi olisi seuraavanlainen:

Herään klo 5.30. Lähden kahden valtavan koiran kanssa pitkälle aamulenkille tiiviisti rakennetussa omakotitalolähiössä. Laitan autojemme ajastamattomat lämppärit kiinni virtalähteisiinsä. Kiroan työnantajaani - hän on järjestänyt aamupalaverin klo TASAN kahdeksaksi ja minun pitäisi heittää lapseni päiväkotiin ja alakouluun. Väännän aamupalan ja herättelen aviomieheni ja lapseni. Tänään oli minun vuoroni käyttää koirat, eli sain nukkua 40min vähemmän kuin mieheni. Lapseni kiukuttelevat - heille se sallitakoon, hehän ovat vain lapsia. Eilen illalla valmiiksi laitetut vaatteet puetaan huutaen päälle ja perhe pakataan autoon. Aviomieheni starttaa vähän ajetun Ford Focus C-Max:in ja itse ahtaudun kiukkuisten kakaroiden kanssa vuoden 2001 Ka:han - olemmehan Ford-perhe. Mieheni inhoaa autoaan ja minä omaani, mutta erinäisistä (järki)syistä olemme ajautuneet kyseisiin malleihin.

Pudotan nuorimmaisen läheiseen päiväkotiin, jossa hän saa luopumishetkellä raivarin ja kuolaa jakkupuvulleni. Olen jo 5min myöhässä aikataulusta. Esikoisemme heitän alakouluun ja hän vannottaa minua lupaamaan, etten myöhästyisi töideni jälkeen liikaa, sillä hänellä on tänään kitaratunti.

Kerään itseni. Lähden kiireissäni grindaamaan ruuhkaan. Hieron hikikarpaloita otsallani ja toivoisin, ettei tämä joka-aamuinen sävel olisi totta.

Etsin tuskissani parkkipaikkaa työpaikkaani läheltä. Se ylipainoinen hikoileva möhömaha(pomo) vittuilee minulle ainoana naispuolisena johtoryhmän jäsenenä myöhästymisestä "meikkileikkien" takia. Ne naiset, niitä saa aina odottaa."

Istun työpöytäni ääreen ja vedän syvään henkeä. Aamupalveri meni taas huonosti, vaikka olin edellisenä iltana valvonut puoli kahteen yöllä valmistellessani sitä. Kaikki tämä sen hemmetin 17minuutin aamun myöhästymisen takia... Luen sähköpostini ja vastaan viesteihin. Tsekkaan illan ohjelmat, joita tuskin kotitöideni jälkeen ehdin katsoa. Eksyn Iltalehden sivulle Telkun kautta ja luen viimeisistä Tukholman pommiräjähdyksistä. Minua ahdistaa tulevat pikkujoulut. Mistä saan edustavan koltun? Myllystä sitä en löydä ja Skanssi on muuten vaan morjes.

Kello käy puoltapäivää. Menen nauttimaan lounaani parhaan työkaverini kanssa läheiseen ravintolaan, jossa sapuska on keskimääräistä parempaa. Puhumme asiakkaistamme, pomostamme ja suunnittelemme hypoteettista karkausta Välimeren lämpöön, jossa voisimme nauttia kreikkalaisen rakastajamme kainalossa talon viintä. Ei siinä, että miehissämme olisi jotain vikaa, mutta haluaisimme jotain kuumempaa avioliittoihimme. Perheellisinä emme voisi ikinä olla niin itsekkäitä, että lähtisimme matkalle ilman lapsia. Sehän ei käy päinsä. Tai nykypäivänä ehkä kävisikin, mutta tunnemme siitä silti huonoa omatuntoa.

Lounaan jälkeen valmistelen huomista asiakastapaamista, joka ei kiinnosta vittuikaan ja luultavasti venähtää taas liian pitkäksi, vaikka olisi perjantai ja usein perjantaisin pääsemme lähtemään aikaisemmin kotiin.

Pakkaan laukkuni ja vastaan uuteen human punichementiin - neljän ruuhka on taas edessä. MIKSI JOKAISEN IHMISEN PITÄÄ LIIKKUA AINA SAMAAN AIKAAN AUTOLLA?! Jos vaikkapa minunkin työpaikkani työntekijät saisivat lähteä puolta tuntia aikaisemmin, olisimme vikkelästi kotona ennen suurinta ruuhkaa. Mutta SÄÄNNÖISTÄ PITÄÄ PITÄÄ KIINNI! Tietotyöläisenhän on juuri todella tärkeää istua TASAN kahdeksan tuntia työpöytänsä ääressä, vai kuinka?!

Olen taas erittäin myöhässä viemässä esikoistani kitaratunnille. Aviomieheni on onneksi hakenut hänet koulusta ja nuoremman päiväkodista ja he ovat juuri lopettaneet päivällisen syömisen. Mieheni on myös ulkoiluttanut koirat ja poden huonoa omaatuntoa, kun en ehdi viettämään niiden kanssa enemmän aikaa päivässa. Mieheni heittää nuoremman lapsen satubalettiin ja itse lähden ruokailematta kuljettamaan vanhempaa kitaratunnille. Matkaa on sen verran, etten viitsi 45min takia lähteä takaisin kotiin, vaan odotan kitaratunnin päättymistä autossa valmistellen huomista asiakastapaamista nälissäni.

Pääsemme kotiin klo18.30 ja lämmitän itselleni päivällistä. Tunnen päivän vierähtäneen taas ohitseni, enkä ole taaskaan saanut viettää yhtään laatuaikaan rakkaan perheeni kanssa.
Salkkareiden uuden jakson ja Frendien tuhannennen uusinnan jälkeen rupeamme laittamaan lasten huomiset vaatteet valmiiksi ja laitamme heidät nukkumaan.

Tämän jälkeen käperrymme sohvalle ja mieheni hakee jääkaapista eilen avatun viinin, jonka viimeistelemme illan aikana. Keskustelemme puolitoista tuntia, pissatan koirat pihalla ja painumme pehkuihin. Kiitän ihanasta perheestä, mutta toivoisin saavani enemmän aikaa heidän kanssaan....

Valitsetko sinä punaisen vai sinisen pillerin?

By the way... Tässä minä nyt olen. Oikealla nimelläni.

Saara Aarnio

Olisin erittäin otettu, jos saisin lukea edes osia unelmienne arkipäivästä.