Olemme uniikkeja yksilöitä. Meidät on rakennettu erilaisista lähtökohdista, aivan solutasolta asti. Nyky-yhteiskuntamme painostaa meitä kuitenkin olemaan samanlaisia. Olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, etten itse enää pitäisi erilaisuutta erilaisuutena, vaan ajattelisin enemmänkin, että jokainen on omanlaisensa ja erilaisuus on normaalia. Välillä sorrun kuitenkin naureskelemaan vaikkapa telkkarista näkemilleni ihmisille ja heidän erikoisille harrastuksilleen. Saatan jopa todeta, että: "Mikä totakin nyt oikein vaivaa? Miten joku voi olla tollanen?" Sitten muistan. Minunhan pitäisi opetella hyväksymään se tosiasia, että ei ole toista samanlaista kuin itse olen.
Tässäpä hieman harjoiteltavaa... Voi viedä tovin, että opimme vilpittömästi olemaan sitä mieltä, ettei ole erilaista olla erilainen.
Kuva on viime syksyltä, kun olin keräämässä omppuja vanhempieni luona. Jokainen omenakin on erilainen - sillä on oma rakenteensa ja sen lyhyt elämä on jättänyt siihen kosmeettisia jälkiä. Tekosyvällistä, mutta totta... Vasemmasta reunasta kurkkaa Rasmus. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti