Sellainen ei tietenkään ole käynyt päinsä enää päiväkodista astuttuamme. On osattava istua aloillaan, kuunneltava opettajaa ja oltava hiljaa. Kaikenlainen energian purkaminen täytyy keskittää välitunneille. Tässä kaikessa on järkeä, sillä emmehän ole barbaareja. Voisiko hulluttelua kuitenkin harrastaa ohjatusti tai vapaa-ajallaan?
Tanssijat ja näyttelijät hulluttelevat julkisesti impro-esityksillä, mutta myös harjoittelevat tätä taitoa. Ei ole helppoa heittäytyä kaheliksi vieraiden ihmisten edessä. Osa meistä ei osaa heittäytyä koskaan, edes parhaassa ystäväporukassaan.
En ole naisena ikinä istunut "perinteisen" naisen profiiliin. En ole osannut pidätellä käytöstäni, olla hiljaa ja istua selkä suorassa. Eihän tällaisia tapauksia juurikaan enää löydy, mutta tuttavapiirissäni on eräs "missi", joka aina istuu hiljaa, selkä suorana kuin lankku, eikä kiihottavimmissakaan keskusteluissa avaa suutaan, vaan tyytyy hymyilemään. Yritäpä pistää tällainen yksilö impro-kurssille... Tyhmä hän ei ole, sen tiedän, mutta jotain puuttuu...
Oikeastaan tällä hetkellä ainut säännöllisen katsomisen arvoinen tv-ohjelma on Ruotsin "Arvostele mun illallinen". Ruotsalaiset ovat vänkää väkeä. Aluksi he vaikuttavat samanlaisilta kuin me suomalaiset, mutta lopulta selviää, että he käyttäytyvät melkein yhtä vapautuneesti kuin ihmiset Välimerellä. Ohjelmassa on toki ollut pidättyväisempiäkin henkilöitä, mutta suurin osa on kuin kotonaan tv-kameran edessä ja saattaa hupailla täysin vapautuneesti.
Suomalaiset pelkäävät epäonnistumista ja toivovat muiden epäonnistuvan. En tiedä toista yhtä kateellista kansaa. Väkisinkin mieleeni tulee erään tutun (en ole enää ollut muutamaan vuoteen tekemisissä hänen kanssaan) lausahdus, kun keskustelimme poikaystäväni ja hänen yhteisestä pokerikaverista, joka asuu Thaimaassa ja pelaa nettipokeria. Silloin oli ollut eduskunnassa puhetta nettipokerin kieltämisestä ja muuta soopaa. Tämä tuttavamme oikein kieriskeli onnessa, kun hän pohti pokerikaverinsa mahdollisuutta epäonnistua, jos nettipokerin taru olisi loppunut siihen. Tällä hetkellä tämä samainen tyyppi on samaisen sällin häissä Thaimaassa.
Jos pelkäämme epäonnistumista, emme voi suoriutua ikinä yhdestäkään tehtävästä parhaalla mahdollisella tavalla. Kokemuksen, rutiinin ja kokeilun kautta voi ainoastaan oppia olemaan mestari alallaan. Kuten äitini sanoisi: "Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee joka päivä!"
Eikös elämä olisi hieman tylsempää, jos käyttäytyisimme kaikki aina korrektisti ja toisiamme korjaillen? Onneksi oma tuttavapiirini on suurimmaksi osaksi vapautuneita ihmisiä, jotka eivät välitä muiden sanomisista tai ehkä sanomisista, mutta eivät ainakaan anna muiden läsnäolon vaikuttaa omaan ulosantiinsa. Tärkeintä on olla oma itsensä ja revitellä aina välillä vaikkapa vetäisemällä kierros parkouria Turun torilla. Sepä vasta turkulaiset saisikin katsomaan paheksuvasti. Tai suomalaiset yleensä. Siis jos ET ole kännissä ja käyttäydyt näin.
Vapaudu itsestäsi ja hyväksy muiden vapautuminen. Elämää ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Älä pelkää jatkuvaa epäonnistumista. Tätä yritin sanoa kirjoituksellani, vaikka taas punainen lanka lähti johonkin karkailemaan. Taitaa olla meikäläisellä tällainen kausi, että kirjoitus vuotaa enemmän sormenpäistä kuin pääkopasta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti